torstai 14. maaliskuuta 2013

Kierrätyskaappi

Haluaisimme muistuttaa, että talomme kierrätyskaappiin saa tuoda vain laadukasta ja käyttökelpoista tavaraa. Rikkinäiset ja likaiset tuotteet kuuluvat roskikseen. Lisäksi kierrätettävän tavaran tulee mahtua kaapin sisälle. Koska vaatteiden kysytä on ollut erittäin pientä, on myös suositeltavaa, ettei niitä jatkossa enää kaappiin tuotaisi, vaan vietäisiin suoraan Tammelantorilla oleviin Fidan tai UFF:in vaatekeräyslaatikkoihin.

Kierrätysterveisin, 
ASTMK

perjantai 25. tammikuuta 2013

Irc

Talolla on myös irc-kanava #markuksentori (Quakenetti). Se on vielä vähällä käytöllä, mutta tervetuloa silti irkkailemaan.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Historiaa

TOAS Markuksentorin tarina alkaa vuodesta 1928, jolloin kenkätehdas K. Brander alotti toimintansa arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelemassa rakennuksessa Tammelan puistokatu 16:ssa. Massiivinen punatiilirakennus sijatitsi Tammelassa, jota on tuttavallisemmin kutsuttu myös suutarien kaupunginosaksi. Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö osti tehdaskäytöstä poistuneen talon ja kunnosti sen asumiskäyttöön vuonna 1999, ja nimesi kohteen läheisen kauppatorin mukaan Markuksentoriksi.

Lisää kuvia saappaista ja muista Branderin kengistä ja tehtaasta tämän linkin takaa.


Tämä kuva on artikkelista "Teollinen Tammela-raitti". Kyseisen artikkelin mukaan talo olisi valmistunut jo vuonna 1919. Lehmukset ovat ainakin saaneet kasvaa rauhassa vuosikymmenien aikana ylettyen nyt katolle asti.

lauantai 8. joulukuuta 2012